1. osa

Tämä kyseinen tarina seuraa Charlie Espinoza -nimisen naisen elämää. Luvassa on tuttua draamaa kevyellä otteella, paljon dialogeja, huumoria ja pienissä määrin erotiikkaakin hyvän maun rajoissa.

 

Tällä erää Strangervillen sankari on vielä määrittelemättömällä tauolla, sillä olen päätynyt henkiseen lukkotilanteeseen sen kanssa. Ongelma ei ole se, etten tietäisi miten tarina etenee tai miten se päättyy, tämä kaikki on ollut selvillä jo pitkään, mutta kyseisen tarinan kertominen vaatii multa ihan eri tavalla jaksamista, kuin mihin mä kykenen tällä erää. Siksi nyt tulee toistaiseksi tällaista huomattavasti kevyempää lukemista ja tätä on ollut ilo kirjoittaa. Olen tänään tuottanut valmiiksi 27 osaa, joten ainakin sen verran on luvassa. Olen nauttinut kirjoittamisesta ja uskon, että paikoitellen se näkyy erittäin vahvasti. Toivon, että myös te lukijat löydätte nautinnon ja ilon.

Tervetuloa lukemaan! -Arwen

Uusi kaupunki, uusi elämä

-En voi uskoa, että pieni tyttöni lähtee kotoa! Nyt jo!

-Äiti-kulta, mä olen jo kahdenkymmenen.

-Älä omi sitä lasta Maria! Anna minunkin halata.

-Charlie myöhästyy kohta lentokoneesta jos nyt ei päästä lähtemään. Voisi kuvitella, että tyttö on lähdössä toiseen maahan.
-No ihan hyvin se voisi ollakin toinen maa, on se niin kaukana. Ole hiljaa mies,
isoäiti komensi ja rutisti entistä lujempaa. 
-No niin, no niin, päästäkäähän tyttö nyt autoon niin mennään lentokentälle.
-Mitä jos et lähtisikään,
isoäiti kysyi ja kasvoista näki, että se tehtiin vakavissaan.
-Mummu, mä tulen kyllä takaisin.
-Paras tullakin.
-Ja pian,
äiti peesasi. Huokaisin syvään auton oven vihdoin sulkeutuessa ja isoisän aloittaessa ajomatkan lentokentälle.
-Älä murehdi. Minä pidän kyllä äitisi ja mummun kiireisenä,
hän sanoi ja taputti lempeästi käsivarttani.
-Toivon todella tai muuten ne kaksi on mun oven takana ennen kuin olen viikkoakaan ehtinyt asua kaupungissa,
tuhahdin, mutta hymyilin silti lämpimästi. He rakastivat minua, tietenkin, ihan kuten minäkin heitä, eikä tämä ollut helppoa minullekaan. Toisaalta pääsin itse helpommalla, sillä minähän se olin joka lähdin ja he jäivät tänne.

Lentokentällä isoisä halasi minua itsekin pitkään.
-Pidä huolta itestäsi Charlie,
hän sanoi ja katsoi vakavana silmiini. Kyyneleet yrittivät väkisin pyrkiä poskilleni. Hän näki sen ja silitti lempeästi poskeani.
-Sinä olet hyvä tyttö.
Sitten olikin jo mentävä. Oli kiire. Nimeäni kuulutettiin jo lentokentällä ja halasin pikaisesti vielä kerran häntä ennen kuin juoksin koti lähtöselvitystä.

Olin raahautunut matkalaukkujeni kanssa viimeisillä voimillani uuteen asuntooni, avannut oven, heittänyt laukut vaatekaappiin ja kaatunut sänkyyn. Nukahdin niille sijoilleni. Aivan ymmärrettävästi haisin huomattavasti herätessäni kaikki vaatteet päällä, joten suoriuduin heti ensimmäiseksi suihkuun.

Tiesin, että vanhukset huolehtisivat, joten suihkun jälkeen avasin koneeni ja ilokseni netti toimi.

Kirjoitin heille nopeasti, että olin päässyt perille, asunto oli kuten pitikin ( totuuden nimissä en ollut ehtinyt sitä juuri edes vilkaista ) ja kaikki oli hyvin.

Ulkona satoi vettä. Se harmitti vähän, sillä olisin mielelläni lähtenyt käymään kaupungilla. Huokaisin kuitenkin ihastuksesta katsellessani San Myn merenlahtea, johon ikkunoistani oli suora näkymä. Samassa ovikello soi. Mitä ihmettä?

Ystäväni Travis Scott vaimonsa Dinan ja parin muun naapurin kanssa seisoi oveni takana.

-Tulkaa ihmeessä sisään sieltä.

Kaikki astuivat peremmälle ja joku nainen toi mukanaan aivan järkyttävän pahalle maistuvaa hedelmäkakkua. Söin sen silti. Olin paitsi kohtelias, minulla oli myös nälkä.

-Nyt sinustakin on tullut sitten suurkaupungin tyttö,

Travis totesi nauraen.

-Ja kyllä sitä on odotettukin!

-Haluatko tänään jo lähteä käymään tuossa yökerhossa,

Travis vinkkasi päällään ikkunoitani kohden. Jaha, siinä oli heti siis yökerhokin talon tuntumassa.

-En mä taida vielä tänään lähteä minnekään. Tulin eilen niin myöhään, että tavarat on purkamatta ja agentillekin täytyy laittaa viestiä.

-Meilläkin on oikeastaan vähän omia kuvioita tälle illalle.

-Jaha? Mitäs ne sellaiset kuviot on sitten?

Travis vilkaisi varovasti Dinaa. Tämä nyökkäsi tuskin havaittavasti.

-Meillä yksi sellainen testi näytti, että tänään olisi otollinen aika.

-Olemme yrittäneet lasta jo hetken aikaa.

-Lapsia. Ihan turhakkeita sellaiset,

hedelmäkakun tuoja tuhahti Travisin selän takana.

Kohotin kulmiani kysyvästi ja Travis pudisti päätään.

-Agnes, 

hän muodosti nimen äänettömästi.

-Siksi tänään on meillekin aika huono päivä,

Travis jatkoi ikään kuin Agnes ei olisi mitään sanonutkaan.

-Ymmärrän.

-Ehkä mennään huomenna?

-Laitetaan korvan taakse. Mä haluaisin kyllä kovasti käydä katsastamassa vähän kaupungin elämää, heti kun vaan ehdin.

-Tässä talossa hiljaisuus sitten alkaa kello kymmenen, joten mitään remujoukkoja tänne ei tarvitse kutsua,

Agnes ilmoitti jäätävästi.

Travis käveli pöydästä pois ja näin, että hän oli purskahtamassa nauruun.

-Minä voisin autella tavaroiden purkamisessa,

Dina tarjoutui.

-Voi, se olis kyllä tosi ihanaa. Kiitos!

-Eipä mitään. Saan jotain tekemistä ennen iltaa.

Dina punastui sievästi ja yritin olla nauramatta ääneen. Olin tuntenut hänetkin melkein yhtä kauan kuin Travisin, olimme käyneet samaa koulua kaikki kolme. Dinan isosisko vain oli ollut aika hallitseva silloin aikoinaan, kuka ties oli vieläkin, joten tutustuin Dinaan varsinaisesti vasta sitten, kun hän alkoi seurustella ystäväni kanssa.

-Tämän asunnon omistajalla on kyllä kummallinen näkemys sisustuksesta,

Anges äkkiä huomautti. 

-Hänen edesmennyt tätinsä asui tässä ja huonekalut kuuluvat pääsääntöisesti hänelle, näin olen ymmärtänyt,

vastasin kohteliaasti. Tunsin lievän kiristyksen alkavan niskassani. Tämän naisen ylenkatse kaikkea kohtaan oli hieman ärsyttävää jo.

-Voin tiskata ne astiat itsekin,

yritin sanoa nätisti.

-Hmpf, ne pitää tiskata heti tai ne jäävät haisemaan.

Katsoin Dinaa ja ihmettelin ääneti, että voiko tällaista tyyppiä olla olemassakaan. Dina kohautti olkapäitään ja antoi eleillään ymmärtää, että hän kertoo myöhemmin lisää.

Siirryin sohvalle istumaan Travisin viereen.

-Hei. En ole ehtinyt esitellä vielä itseäni. Olen Jesminder Bheeda ja asun tuossa viereisessä talossa mieheni ja lapseni kanssa.

Agnes tuhahti tälle selkäni takana.

-Luulen, että meidän täytyy jossain vaiheessa etsiä isompi asunto, mutta kun minä en oikein haluaisi muuttaa.

-Miksi ette sitten jäisi tänne,

Dina kysyi.

-Meillä on vain yksi makuuhuone.

-Ei kai se huoneiden määrä mitään. Kyse on enemmänkin siitä, miten ne sisustaa. Oikealla tavalla laitettuna saatte sen yhdenkin huoneen tuntumaan kahdelta.

-Ehkä sinun pitäisi tulla käymään meillä joku päivä. Voisit kertoa vähän näkemyksiäsi ja antaa jotain vinkkejä?

-Tottakai! Sovitaan vain milloin.

-Oletko sinä alkanut sisustussuunnittelijaksi,

Travis kysyi häkeltyneenä.

-Kyllä mä edelleenkin olen kirjailija.

Ja tutkija, mutta siitä en aikonut puhua kenellekään yhtään mitään.

Agnes äännähti ivallisesti.

-Vai taiteilija? Sellaisten elämänmenot kyllä tiedetään.

Ilmeisesti kasvoni alkoivat kuvastaa tunteitani varsin ilmeikkäästi, sillä Dinan silmät levisivät ja Jesminderin hymy jähmettyi kasvoille.

-Hyvä rouva, olkaapa hyvä ja tulkaa hetkeksi kanssani tuonne eteisen puolelle,

sanoin jämäkästi ja ohjasin käsimerkein Agnesia siirtymään haluamaani suuntaan.

-En tiedä kuka sinä olet tai kuka kuvittelet olevasi, mutta sinä olet MINUN kotonani ja tuollaista käytöstä en hyväksy keneltäkään.

-Olen Crumplebottom,

Agnes vastasi ylhäisesti.

-Jaa. Mukava tietää, että aatelisille ei opeteta käytöstapoja ja he saavat käyttäytyä typerästi ja ilkeästi ihan missä tahansa.

Agnesin naama venähti.

-Charlie, Agnes on oikeasti ihan mukava kun häneen vaan ensin pääsee tutustumaan paremmin.

Näin miten Travis siirtyi lähituntumaan. Arvasin, että hän varautui puuttumaan tilanteeseen jos katsoisi sen tarpeelliseksi.

-Jaa. En tällä erää tiedä näenkö tarvetta tutustua noin töykeään henkilöön, joka loukkaa paitsi minua, myös ystäviäni.

-Olen pahoillani. Olet täysin oikeassa oikaistessasi käytöstäni,

Agnes sanoi jäykästi.

-No niin. Hän pyysi anteeksi. Etkö solmisi rauhan hänen kanssaan?

En olisi halunnut, jos totta puhutaan, mutta olin valmis tekemään sen Dinan vuoksi.

-Anteeksipyyntö hyväksytty. Ehkäpä tutustumme paremmin tulevaisuudessa,

sanoin varovasti.

 

-Tottakai, erittäin mielellään.

Välimme olivat kireät hänen poistuessaan asunnostani, mutta olimme ainakin päässeet johonkin. Travis ja Dina kertoivat ( juoruilivat ), että Agnes on ikisinkku ja he epäilivät hänen kireytensä johtuvan tästä. Sitä tosin kukaan ei tiennyt, että pitikö Agnes miehistä vai naisista, joten kukaan ei oikein arvannut alkaa hänelle kumppania etsimäänkään. Kerroin heille varmasti, että Agnes pitää miehistä. Travis kysyi hämmästyneenä, että kuinka minä voin sen muka tietää. Totesin, että näissä asioissa minulla oli pistämätön tutka. Olen itse biseksuaali, joten minä vain tiedän, jatkoin. Dina nyökkäsi ja Travis katsoi minua omituisesti.