Asetan kupin varovasti huulilleni. Neste on lämmintä, ei kuumaa.
Kahvia tämä on, se on varma. Tietynlainen kitkeryys puuttuu tosin. Tämä kahvi on pehmeää, houkuttelevaa.
Pesen kupin ja hanasta tuleva vesi on suloisen lämmintä. Ikkunoista tulviva ilma on lämmennyt muutamalla asteella.
No, jos minä kerran olen pelissä, eikö minun pitäisi sitten myös maistaa jotain syötävääkin?
En ole kovin kummoinen leipuri, täälläkään. Nauruni kuulostaa korvissani todella omituiselta.
Mitä sitten? Tämä on minun uneni! Saan kuulostaa juuri niin omituiselta kuin ikinä haluan. Hyräilen tyytyväisenä jotakin sävelmää, jonka nimeä en juuri nyt muista. Tajuan, että minun täytyy kehittää lauluääneni täällä vastaamaan omaani. Sain siitä aina kehuja ja koulussa minut valittiin aikoinaan kulttuurikilpailuihin juuri laulamaan. En ikinä voittanut mitään, sillä pelkäsin esiintymistä kuollakseni!
Nämä kaikki tavarat tulevat oikeasti näistä kaapeista! Miten hämmentävää, sillä pelissä se ei näy. Astiat ovat siellä, samoin leivonta-ainekset. Pelaajahan näkee vain jääkaapin toimivat. Oikeasti kaappienkin ovet kuitenkin aukeavat ja ne tulevat näköjään valmiiksi varusteltuina.
Vihdoin leivonnaiseni ovat uunissa. Olen ihastunut näihin tasoihin ja tähän uuniin, samoin jääkaappiin. Talon sisälmys vastaa huolellisesti maalaisromanttista makuani. No, pääosin ainakin. En tiedä kuka tämän talon on rakentanut, mutta olen siihen hyvin tyytyväinen.
**********
Brownieseja. Maistuvatkohan nämä suklaalta, pohdin itsekseni.
Tietenkin ne maistuvat, typerys, sillä tämä on sinun oma unesi.
Oi! Nämä ovat paljon parempia, kuin osasin kuvitellakaan! Suorastaan sulavat suuhun!
Pääni sisällä on jatkuvat taistelu. Aivoni sanovat, että tämä on unta, mutta kaikki tuntuu minusta hyvin todelliselta. Minun mieleni kieltäytyy kuitenkin uskomasta. Olen kirjoittanut tarinoita jo kauan. Miksi tämä olisi muka jotenkin erilaista? Niin. Tämä on vain yksi minun tarinoistani, pääni sisällä. Pysy järjissäsi Sari, komennan itseäni.
Tiskaan astiat jälleen ja hämmennyn samalla oman mielikuvitukseni voimaa, sillä todellakin tunnen, miten vesi huuhtoo miellyttävästi sormiani.
Kävelen takaisin olohuoneen puolelle ja istun alas. Sohva on miellyttävän tuntuinen istua. Silitän varovasti sen pintaa. Se on kuin nahan ja kankaan sekoitusta. Huomioin kirjat ja neulontakorin. Ne eivät kuitenkaan tällä erää kiinnosta minua. Päätän avata television ja katsoa kokkausohjelmia.
Kuvanlaatu on hirveä, aivan kuten lapsuudessani. Menee hetki totutella silmät siihen, mitä näen. Hämmentävää kyllä, suorastaan tunnen miten opin asioita. Mielikuvituksellani ei tunnu olevan tällä hetkellä minkäänlaisia rajoja.
Hyvä on. Jos kerran tällä hetkellä kuvittelen, että olen Sims 4 maailmassa, niin miksi en menisi ulos? Siellä ei ole mitään pelättävää. Eihän? Ah, mutta ensimmäiseksi: wc. Kahvi, tiedättehän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti