Elämä on kuolemista
Olin vasta alkanut sisäistää ajatusta raskaudesta, kun Travis tuli käymään. Hän itki lohduttomasti. Arvasin jo hänen uutisensa.
-Sä olit ihan oikeassa Charlie ja mä olen tyhmä. Mun olis pitänyt kuunnella sua.
En sanonut mitään, nyökkäsin vain, sillä oli aivan turha kääntää veistä haavassa.
-Dina otti Stephanien ja lähti eikä se ole kaikkein pahin osuus edes.
"Ei, ei olekaan." Sydämeni jätti useita lyöntejä välistä.
-Se muutti tytön kanssa suoraan Donin luokse ja sikäli kuin mä tiedän, ne on onnellisesti yhdessä.
Minun oli nostettava kädet suun eteen, jotta huuto sisältäni ei karkaisi ulos.
-Mun olis pitänyt kuunnella sua,
Travis toisti. En vielä kyennyt sanomaan mitään, sillä sydämeni oli juuri haljennut kahtia. Se jyskytti sisälläni ja vuodatti vertaan pitkin elimistöäni. Sitten kasasin itseni, väänsin kasvoilleni hymyn väkisin.
-Mullakin on uutisia.
-Tadaa! Mä olen raskaana!
-Mi-mitä?
-Kuka on isä?
-En mä tiedä,
vastasin absurdin iloisella äänellä, vaikka olin valmis juoksemaan ensimmäisen auton alle.
-Charlie... Mä en tiedä mitä sanoa.
-No, sä voisit aloittaa vaikka onnittelemalla.
-Onneksi olkoon sitten. Mä en ollut varma oliko tää hyvä juttu.
-En mäkään vielä ole siitä varma, mutta ihan sama. Se on nyt siellä, vatsassa, joten tässä sitä on elettävä.
-Etkö sä voisi...?
-En. En todellakaan.
-Okei. Mä oon sun tukena, mitä ikinä sä tarviitkaan.
-Kiitos Travis.
**********
Kiitospäivänä järjestin lähimmille ystävilleni juhlat.
-Missä kaikki muut ovat,
Agnes kysyi hämmästyneenä. Samassa ovikello soi.
-Siellä,
vastasin nauraen ja kiiruhdin päästämään Anayan ja Travisin sisään. Jesminder tulisi hieman myöhässä.
-Oi täällä on niin ihanan tunnelmallista,
Anaya huokaisi.
-Mä kadehdin sitä, miten sulla on aikaa tehdä kaikkea tällaista, kun sulla ei vielä ole lapsia.
Meinasin tukehtua kalkkunaan.
-Kyllä sitä hyvin ehtii, jos on vain joku joka auttaa lapsenhoidossa,
Agnes totesi hyväntuulisesti.
-Ja jos minä oikein näen, niin seuraavana kiitospäivänä Charliellakin on jo pienokainen.
-Mitä?!
Käänsin pääni hämmästyneenä.
-Eikö se ole totta?
-Näkyykö se jo?
-Odotatko sä lasta,
Anaya hihkaisi.
-No.. näin on päässyt käymään.
-Onneksi olkoon,
tuli kahdesta suusta.
Korjailin ensimmäistä kattausta pöydästä ja kuuntelin ystävieni iloista puheensorinaa. Onneksi minulla oli heidät! Jesminderkin saapui vihdoin paikalle.
-Mä tarviin sitten kyllä kaiken mahdollisen tiedon vauvoista ja niiden hoitamisesta,
tunnustin.
-Ja tulet sen saamaan,
Agnes vastasi lämpimästi hymyillen.
-Ja minä olen valmis tulemaan hoitoavuksi ihan milloin tahansa,
Jesminder totesi.
-Kiitos. Todella.
-Sinulle maistuu vielä kahvi?
-Juu, kyllä se vielä maistuu. Kuinka niin?
-Monet naiset voi alussa niin pahoin, että kahvia ei pysty edes haistelemaan.
-Mä en ole oikeastaan voinut lainkaan pahoin.
-Ei kaikki voikaan. Ole onnellinen. Minä oksensin koko raskauden ajan, 24 tuntia vuorokaudessa. Aivan hirvittävää.
-Kuulostaa tosi karmealta.
-Se oli.
-Minä onneksi pääsin vain alun aamupahoinvoinnilla,
Anaya tunnusti.
-Ja minulla ei ollut yhtään mitään,
Agnes kertoi omasta puolestaan.
-Kuten huomaat, jokainen raskaus on omanlaisensa,
Jesminder kuittasi ja nyökkäsin mietteliäänä.
Ihan tähän ensialkuun haluan pahoitella sitä, että tässä on jäänyt muutamakin osa välistä kommentoimatta. Olen kyllä lukenut kaikki (ja tykännyt lukemastani), mutta aina ei vain ole ollut aikaa ja voimia kommentoida.
VastaaPoistaCharlie on kyllä onnistunut päätymään aikamoiseen soppaan. Lapsen kanssa hän lienee pärjää ystäviensä ja perheensä ohella, mutta lapsen isyyden selvittäminen ja sen ohella myös sitten Charlien rakkauselämä... Asian setvimisestä voi tulla vähintään haastavaa. Odotan mielenkiinnolla jatkoa. :)
Ei huolta. Itsellä vähän sama homma. Käyn lukemassa kyllä muiden julkaisuja, mutta kommentointiin tuntuu, että pää ei riitä eikä sanat tule ulos. Väsymys on vakio, sen määrä vain vaihtelee. Nyt tällä hetkellä elämä on muutenkin käymistilassa, sillä saatiin 8.7. tietää, että meidän yrityksen sopimus meidän nykyiselle asiakkaalle päättyy, joten voi olla, että olen alkuvuoden jälkeen työtön. Aika hurjaa. Olen ollut kyseisessä paikassa sellaiset 17 ja puoli vuotta, joten muutos on iso ja stressitaso sen mukainen.
Poista