17. osa

 

Valheita

Olin hädintuskin päässyt henkisesti jaloilleni, kun oveni takaa löytyi Dina.

-Hei, sä ihan vapiset! Onko kaikki kunnossa?

Dina ei vastannut, pudisti vain päätään.

-Tuu istumaan. Tule.

Talutin hänet pöydän ääreen ja istutin tuolille. 

-Mä leivoin just suklaapiirakkaa. Suklaa tekee hyvää sielulle, kuten mun mummu aina sanoo.

Leikkasin meille molemmille palat, mutta Dina vain istui haarukka kädessä hiljaa.

-Mä olen ihan varma, että Travisilla on toinen nainen.

Sanat putoilivat ulos vaimeina, silmissä kiilsi vuodattamattomat kyyneleet.

-Sä olet aiemminkin sanonut samaa,

vastasin rauhallisesti, vaikka sydän oli revetä ulos rinnastani. Helvetin Travis!

-Ja tiedätkö, vähän aikaa mä tosiaan ajattelin, että olin kuvitellut koko jutun. Travis muuttui ihan täysin ja se oli taas oma ihan itsensä. Hölmö nörtti.

"Osuisi keskustelun jälkeiseen aikaan", pohdin.

-Osuva kuvaus.

-Pari viikkoa sitten kaikki alkoi uudestaan.

-Pari viikkoa?

-Mä oon yrittänyt ajatella, että mä taaskin vaan kuvittelen kaiken, mutta mä en voi sulkea tältä asialta silmiäni. Sillä on ihan varmasti joku toinen.

-Oletko sä ihan varma, että tää käytös ei liity sen työkuvioihin? Viimeksi ainakin kyse oli siitä, kun mä juttelin sen kanssa. Mä muistutin vaan sille, että sen pitäis huomioida välillä suakin.

-Mä saatan olla välillä vähän sinisilmäinen, mutta sä olet todella naiivi Charlie.

-Mitä?

-En mä ole naiivi ja kaikkein vähiten sinisilmäinen, mutta mä en myöskään suostu uskomaan pahinta mahdollista selitystä ehkä täysin järkevälle käytökselle,

napautin tiukasti ja Dinan naama venähti.

-Anteeksi. Mä en tarkoittanut olla loukkaava.

-Et sä ollutkaan eikä sulla oo syytä pyydellä anteeksi. Dina. Mä ymmärrän ihan täysin mistä tää tulee. Kun miettii miten paskaa kohtelua sä oot aikoinas ottanut vastaan Donilta, ei oo mikään ihme, että sä näet mörköjä sielläkin, missä niitä ei ole.

-Ehkä sä olet oikeassa,

Dina sanoi vaimeasti ja katsoi pois. Omatuntoani kolkutti, sillä tiesin valehtelevani Dinalle.

-Mä keitän kahvia. Haluutko sä?

-Ei kiitos. Jotenkin raskauden jälkeen ei oo vielä maistunut.

Keskityin mittaamaan kahvia koneeseen, kun Dina alkoi puhumaan. Minulla meni hetken aikaa ymmärtää mitä hän sanoi.

-Mä olen ajatellut, että mä otan Doniin yhteyttä. Se oli mun ensirakkaus ja ihan todella mä en ole yhtään sen onnellisempi Travisin kanssa.

-Tunteet mun ja Donin välillä... Se oli maagista Charlie. Mä tiedän, että Don ei ollut ihan vielä muhun rakastunut. Se kutsui mua kullaksi aina. Mä kysyin siltä kerran, että miksi se ei sano rakas. Don vastas, että se sanoo rakas sitten, kun se on tosissaan rakastunut ja Charlie tiedätkö, se oli niin lähellä silloin! Niin lähellä. Mä uskon, että me voidaan saavuttaa se vielä.

Pala kurkussani esti minua puhumasta.

-Charlie, kiitti kun sä kuuntelit. Mun tarvii nyt mennä. Tästä oli paljon apua.

Dinan lähdettyä istuin alas. Kahvi jäi koskemattomana pöydälle.

"Rakas."

Sana kaikui sisälläni ja valtava nyyhkytys purkautui ulos. Taistelin. Ei, en voisi olla niin tyhmä, että rakastaisin Donia! Ei!

"Rakas."

Ymmärräthän sinä, että satutat paitsi itseäsi, myös Dinaa, jos lähdet tähän? Ei, ei jos. Sinä ET lähde tähän!

"Rakas."

....