18. osa

 

Silmät kiinni, hyppää!

Seuraavana aamuna lähdin ulos ja vien roskat mennessäni. Jalkani johdattivat minut tiettyyn suuntaan. En antanut käskyjä niillä. Sydämeni antoi. 

-Rakas.

Siinä se sana tuli taas. Don veti minut syliinsä ja hänen suudelmassaan oli epätoivoa.

-Anteeksi,

mutisin hänen huuliaan vasten ja sitten emme hetkeen puhuneet.

-Mä olin ihan varma, että en näe sua enää.

-Ja mä olin ihan varma, että en tule tänne enää.

-Mikä muutti sun mielen?

-En mä tiedä. Lähdin viemään roskia ulos ja mun jalat vaan toi mut tänne,

vastasin totuudenmukaisesti.

-Hyvät jalat.

-Kiitos.

Sen jälkeen vietimmekin hyvän tovin rakastellen. Sanat välillämme eivät olleet järkeviä, parhaimmillaankin irrallisia, mutta sana rakas putosi Donin huulilta toistuvasti. Hänen suudellessaan minua, vetäessään minut itseään vasten, silittäessään kupeitani, työntyessään sisääni, täyttymyksen tullessa. Rakas. Kerta kerran jälkeen tunne sydämessäni kasvoi ja pelkäsin pakahtuvani. En uskaltanut sanoa hänelle samaa. En vielä. Ei ollut sen aika.

-Ei tuhlata vettä. Mennään yhdessä suihkuun,

Don sanoi ja repi pyyhkeet meidän molempien yltä.

Tosiasiassa kyseinen suihkuttelu taisi olla kaikkea muuta kuin ekologista, mutta en valittanut. Minulla oli vain tämä hetki hänen kanssaan. Nyt. Ei ollut vielä huomista, ei seuraavaa tuntiakaan. Sydämeni valitti rakkauden alla ja nyyhkytin hänen sylissään saavuttaessani huipun. Suihku huuhtoi kyyneleeni, piilotti ne.

Seuraavana aamuna olin tyytyväinen, joskin äärimmäisen väsynyt. Emme olleet ehtineet syödä koko iltana tai yönäkään. Don lähti aamulla töihin ja minun kävi häntä sääliksi.

-Jää tänne,

hän kuiskasi huuliani vasten. Minä jäin.

Tuntui vieraalta kokata toisen keittiössä, syödä aamupalaa tuntemattomassa asunnossa. Huikea yö ja tunteet eivät muuttaneet kyseistä tosiasiaa. Olin onnellisuuden kynnyksellä, ymmärsin.

Katselin ulos ikkunasta ja näin talven ensimmäiset lumihiutaleet. Jälkeenpäin mietin, että on hassua, mitä asioita muistaa. 

Olin saanut syötyä ja tiskattua kun puhelin soi.

-Hei mummu. Mitä kuuluu?

-Anteeksi mitä?

....

-Mitä teki?!

-Varaan lennon heti. Tulen ensimmäisellä mahdollisella koneella. Nähdään!

Tilasin lentolipun sovelluksen kautta ja jäin sen jälkeen istumaan puhelin kädessä. Olin järkyttynyt. Äitini oli mennyt naimisiin.

Jätin Donille kirjeen sängylle. Painoin punatuilla huulilla siihen suudelman. Olen pahoillani, rakas, ajattelin, mutta en kirjoittanut sitä. Kerroin vain, että kotona on hätä ja olen poissa määrättömän aikaa. Lupasin soittaa myöhemmin.