16. osa

 

Huono hetki?

Don pyysi minut ulos ja yritin kieltäytyä. Hän kuitenkin oli erittäin sitkeä, joten suostuin vihdoin tapaamiseen. Olin vieläkin Travisin käytöksen vuoksi käärmeissäni ja minulla oli Doninkin kanssa kana kynittävänä, sillä tilanne oli aivan liian mutkikas jatkuakseen näin. En voisi tapailla häntä. Monestakaan syystä.

-Hei,

sanoin ja suikkasin suukon poskelle. 

-Mikä tervehdys se tuo oli?

-Tervehdys,

vastasin hampaita kiristellen.

Hän veti minut itseään vasten ja suuteli sisimpäni kierroksille. Ehdin jo hätäisesti miettiä, että kuinka pitkälle toinen aikoi julkisella paikalla mennä, kun hän vihdoin irrotti huulensa.

-Hei,

Don kuiskasi käheästi. Nyökkäsin. En luottanut omaan ääneeni.

-Mennäänkö pelaamaan shakkia?

Mitä tahansa kysymystä olinkaan odottanut hänen suustaan, se ei ollut tämä! Nyökkäsin edelleen sanattomana.

-Sä olet kauhean hiljainen.

Asettelin takkini helmat rauhassa ja punnitsin. Yrittäisin pitää kiivaan temperamenttini kurissa. 

-Don. Sä oot hirmu... mukava tyyppi.

-Mukava? Älä nyt toki liikaa kehu.

-Mitä vikaa on mukavassa?

Ääneeni hiipi jo kiukkua ja hengähdin syvään.

-Eihän mukavassa ole mitään vikaa. Jos sattuu olemaan vaikka.. koira?

-Mitä?

-Mies ei halua olla mukava. Se on niitä sanoja, joita käytetään kun suhde halutaan katkaista.

-No mutta siitähän sä tiedät kaiken,

totesin ivallisesti.

Don sulki silmänsä ja tajusin loukanneeni häntä.

-Anteeksi. Se tuli ulos ehkä vähän väärin.

-Onko sulla huono hetki?

-Huono hetki. Jaa. Saattaa mulla olla sellainenkin. Sä kuitenkin olet ihan oikeassa. Paitsi että mä en ole jättämässä sua, sillä eihän mikään ole alkanutkaan.

-Mä luulin, että meidän piti antaa tälle mahdollisuus. Olenko mä väärässä?

-Et. Mulla on itse asiassa tosi huono hetki ja tätä keskustelua ei varmaan kannattaisi käydä just nyt, mutta ihan sama se milloin tää käydään.

-Sun selän takana on rivi särkyneitä sydämiä ja yksi niistä kuuluu mun ystävälleni Dinalle, kuten sä varsin hyvin tiedät. Tää koko tilanne on niin monin tavoin mutkikas, että...

-Tätä ei kannata jatkaa?

Don täydensi lauseen, jota en ehtinyt saada edes loppuun. Hän näytti oudon haavoittuvaiselta juuri sillä hetkellä ja hämmennyin hetkeksi.

-Niin.

-Charlie, mä tiedän, että mä olen ollut täysi kusipää nuorempana ja mä ihan oikeasti kadun sitä mitä mä Dinalle tein. Se oli väärin. Ihan puhtaasti väärin.

-Oletko sä sanonut sitä sille?

-No en, koska me ei olla puheväleissä. Ei oikeastaan missään väleissä. Eikä se nyt oo tässä se pointti.

-Just se on se pointti. Hyvä sun on tässä heilutella huulias ja selittää mulle, että sä oot pahoillas jostain, jota teit toiselle tyypille. Ota vastuu sun teoistas ja kohtaa virhees!

-Charlie. Charlie, ihan oikeesti, älä mee. Jutellaan! Mä pyydän. Charlie?

-Sori, mut mun on pakko mennä ennen kuin mä sanon jotain, mitä mä kadun jälkeenpäin todella pahasti.

-Charlie? Oikeesti rakas, tuu takasin. Pliis!

Donin sanat saivat vatsani käpertymään ja tunsin kyyneleiden herahtavan luomieni alle. Rakas? Mitä hemmettiä? Voi nyt helvetti! Mä tajusin olevani rakastunut siihen. Lisäsin vauhtia ja lähestulkoon juoksin pois. Joku voisi väittää, että juoksin karkuun, eikä hän olisi väärässä.