Seuraukset
Agnesin muuton jälkeen vetäydyin kuoreeni. Sain kirjoitusvaiheen päälle enkä tavannut ketään.
Oloni oli ollut todella omituinen jo pitkään, mutta en kiinnittänyt siihen juuri huomiota kaiken muun keskellä.
Joskus syödessä se iski ja pohdin itsekseni, että ehkä verensokeri pääsi päivän aikana laskemaan vaarallisen alas ja siksi olo tuntui niin kummallisen ontolta.
Seuraavana aamuna pesin hampaitani ja annoin ajatusteni virrata ohjailematta.
Äkkiä jähmetyin.
Milloin minulla oli ollut edelliset kuukautiset?
Sen jälkeen syöminen oli entistä vaikeampaa, sillä vatsani kramppasi mielessäni pyörivästä mahdollisuudesta.
Kenen kanssa voisin keskustella asiasta? Kysyä neuvoa. Agnes! Siltä istumalta nousin ja suuntasin metroasemalle.
Koputin oveen.
Voi ei. Agnes ei ollut kotona?
Yritin soittaa hänelle. Se meni suoraan vastaajaan. Oliko hän synnyttämässä?
Epätoivoissani kävelin lähimmälle kojulle ja tiedustelin vähän vaikeasti hymyillen myyjältä, että mistähän voisin ostaa raskaustestin.
-Tässä, ole hyvä,
hän nappasi esineen tiskin alta.
-20 simoleonia.
-Kiitos,
henkäisin.
Suuntasin takaisin metroasemalle ja suoraan kotiini.
En miettinyt asiaa. Luin vain ohjeet ja jäin odottamaan testitulosta.
Se oli positiivinen.
Paniikki vyöryi oksennuksena ulos vatsastani.
Jalat vapisten kävelin olohuoneen tuoliin istumaan. Minua palelsi.
Onneksi takassa oli jo tuli. En tiedä olisinko kyennyt sytyttämään sitä tällä hetkellä. Ajatukseni kiersivät kehää.
Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kumpi olisi tämän vauvan isä: Zach vai Don.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti